Ongelmakeho - vai ongelmallinen suhde kehoon?

Tapa, millä ajattelemme kehostamme määrittää pitkälti tavan kohdella kehoamme. Kun oma kehosuhde on rikki, keho ei ole kumppani jonka hyvinvointia haluaisi vaalia. Keho saattaa pikemminkin olla välttämätön paha tai jopa kaltoinkohtelun kohde. Silloin oma keho voi tuntua vieraalta, sen tarpeet oudoilta tai siitä huolenpitäminen vastenmieliseltä. Keho saa tuta nahoissaan myös sen, jos suhde itseen on välinpitämätön tai ei koe, että olisi itse rakkauden, kunnioittamisen tai hyvänä pitämisen arvoinen.

Suhteessamme kehoomme näyttämöllistyy suhteemme itseemme.

On vaikea pitää huolta kehostaan, jos ei itse koe olevansa huolenpidon arvoinen. Miten voisikaan rakastaa omaa kehoaan, jos ei itse tiedä, miten rakastaa itseään.

Toisinaan kehosta saattaa muodostua suoranainen vihollinen. Joskus kehoon assosioituvat vaikeat tunteet saattavat estää pitämästä omaa kehoa hyvänä. Näin voi käydä, jos erilaiset vaikeat kokemukset tahraavat suhdetta kehoon. Silloin omaa kehoa voi olla helpompaa suitsia, hallinnoida tai kurittaa, kuin hyväksyä se sellaisenaan. Sen tuntemukset voi olla helpompi kieltää kuin kohdata, tukahduttaa kuin päästää mieleensä. Keho voi toimia myös syntipukin roolissa: syntipukki, jota voi syyttää, jolle voi raivota ja jota voi inhota. Näin käy usein vakavan kehoon kohdistuvan trauman yhteydessä. Kun trauma ylittää mielen käsittelykyvyn, siihen liittyvät tunteet assosioituvat omaan kehoon. On helpompi syyttää ja vihata, kaltoinkohdella ja jopa pahoinpidellä omaa kehoa kuin kohdistaa vihantunteet alkuperäisen trauman aiheuttajaa kohtaan.

Joskus ongelmien alkujuuret saattavat ollakin jossain aivan muualla, mutta on ikään kuin helpompaa konkretisoida omia ongelmiaan kohdistamalla ne omaan kehoon. Esimerkiksi sietämätön ahdistus voi joskus tuntua helpommalta kanavoida kehoon, esimerkiksi vahingoittamalla itseä tai juoksemalla itsesä henkihieveriin. Hetkeksi psyykkinen paha olo muuttuu fyysiseksi kivuksi - kokemukseksi, joka voi olla helpompi kestää kuin kirvelevä psyykkinen hätä. Ähkyyn asti ahmiminen tarjoaa niin ikään keinon kokea jotain äärimmäisen fyysistä, tukalan tunnelatauksen sijasta. Uuvuksiin asti treenaaminen voi olla konkreettinen keino paeta omaa kalvavaa olotilaa. Omia vaikeita tunteita ei tarvitse kohdata silmästä silmään myöskään silloin, kun juo itsensä tainnoksiin. Oman kehon tarpeiden kontrolloiminen ja siltä ruoan kieltäminen voivat olla keinoja saada hallinnan kokemus muuten hallitsemattomalta tuntuvassa elämäntilanteessa. Keho on konkreettinen sijaiskärsijä, kun itsen kanssa on vaikea olla.

Toisinaan keho vuorostaan toimii panssarina tai suojamuurina itsen ja ulkomaailman välillä. Se suojelee ulkomaailmalta, antaa turvaa ja etäisyyttä. Toisinaan kehoa muokataan ja parannellaan loputtomiin, jotta välttyisi kohtaamasta jotain tuskallista: kelpaamattomuuden kokemusta, epävarmuutta, sietämätöntä yksinäisyyttä tai omaa vaillinaisuuden kokemusta. Jos vain teen itsestäni täydellisen, ehkä minustakin alkaa tuntua paremmalta. Jos vain olen oikeanlainen, minut hyväksytään. Ehkä jos olen tietyn näköinen, minut huomataan.

Kehosta saattaa tulla myös ikään kuin alibi, joilla voi selittää itselleen erilaisia asioita, tekemisiään ja tekemättä jättämisiään. Alibista tulee kuitenkin nopeasti eräänlainen itseään toteuttava ennuste, joka alkaa elää omaa elämäänsä. ”Koska kehoni on liian iso/pieni/vääränlainen/ylipainoinen/tms.”-selitykseen vedoten kartamme niitä asioita, joista ennen pidimme, ja lopulta jonain päivänä huomaamme ettemme enää edes tavoittele näitä asioita, vaan suljemme ne mielessämme itseltämme pois, pois ulottumattomistamme – koska kehomme on kuitenkin liian iso/pieni/vääränlainen/ylipainoinen/tms.

Kun emme pidä kehostamme, tai inhoamme sitä, se vie mielenrauhamme ja elämän nautinnon. Jos kehovihansa antaa sanella valintojaan, huomaakin yhtäkkiä olevansa tilanteessa, jossa suhde omaan kehoon sanelee elämän tärkeitä päätöksiä ja valintoja. Kun oman kehonkuvan tai kehosuhteen ongelmat sanelevat, mitä voi ja mitä ei voi tehdä, on kuin olisi kehonsa kietoman kettingin alla, jossa keho estää elämästä sellaista elämää, mitä oikeasti haluaisi elää.

Omaan kehoon liittyviä vaikeita tunteita ei voi sivuuttaa pelkällä olankohautuksella. Jos kehosuhteessa on syvälle ulottuvia vaikeuksia, niitä ei voi korjata yrittämällä vain ajatella positiivisesti itsestään tai alkamalla vain rakastaa itseään. Tarvitaan jotain enemmän kuin vain I love me -mantran hokemista: syvempää psykologista työstämistä. Toisinaan itsensä pakottaminen "ajattelemaan vain positiivisesti" omasta kehostaan saattaa jopa pahentaa tilannetta, vieden ongelmat vain syvemmäksi. Kun suurta rakkautta ei pystykään saavuttamaan omaa kehoaan kohtaan, saattaakin tuntea yhä syvempää häpeää - paitsi siitä, että inhoaa omaa kehoaan, myös siitä ettei kykene muuttamaan kehosuhdetta paremmaksi.    

Siksi on tärkeää muistaa maltillisuus: jos olet vuosia inhonnut omaa kehoasi, vie aikaa saada käännettyä tämä suhde paremmaksi. Jos kehosuhteesi on ollut vaikea lapsesta asti, ei kehosuhde parane hetkessä, vaan sen eteen joutuu toisinaan tekemään hartiavoimin töitä. Koskaan ei silti ole liian myöhäistä ryhtyä työstämään kehosuhdettaan paremmaksi. Omaan kehonkuvaansa voi ja kannattaa yrittää vaikuttaa. Se onnistuu järjestelmällisellä työskentelemisellä oman kehontuntemuksen kehittämiseksi, kehonkuvan parantamiseksi ja kehon hyvinvoinnin lisäämiseksi.

Tämä on ote kirjasta Rakas keho (Tuuma, 2019). Lue lisää, tutustu kirjaan ja tilaa se omaksesi: www.tuumakustannus.fi/6913