Kaveriksi kehonsa ja ajatustensa kanssa?
Vietämme valtaosan valveillaoloajastamme "päämme sisällä", jossa pyörittelemme suurta määrää erilaisia ajatuksia, ideoita, mieleenjuolahduksia, toiveita, haaveita, pelkoja, muistoja - ajatuksia. Toiset ajatukset ovat mukavampia ajatella kuin toiset. Jossain määrin omaa ajatteluaan voi treenata, mutta vaikka ajattelu olisi kuinka harjaantunutta, välillä ei voi välttyä ajattelemasta huonoja asioita itsestään.
Parempi kehosuhde ei tarkoita sitä, että kaikki ajatuksesi olisivat 100% hyväksyviä ja positiivisia, kannustavia ja rakentavia. Pikemminkin, se tarkoittaa kaikenlaisten ajatusten, tuntemusten ja kokemusten hyväksymistä, myös niiden epämukavalta ja ikävältä tuntuvien. Toisinaan omassa kehossa ei ole hyvä olla eikä se tunnu mukavalta. Se on ihan OK. Näin todella toisinaan on.
Usein ajatellessamme ikäviä ajatuksia itsestämme tai kehostamme tai tuntiessamme epämukavia tunteita, emme pysty hyväksymään niitä sellaisenaan vaan saatamme kauhistua niitä, yrittää paeta niitä tai tehdä jotain niille (useimmiten kehomme kautta). Ja, mikä vielä lisää kärsimystämme, on arvosteleva mielemme, joka kaiken kukkuraksi tuomitsee sen, että tunnemme näin. Pahimmassa tapauksessa paitsi että tunnemme olomme kurjaksi, syyllistämme vielä kaiken lisäksi itse itsemme tästä tuntemuksesta. Kaiken lisäksi miellämme ajatuksemme usein kaikkivaltiaaksi totuudeksi - useimmiten totuudeksi itsestämme. Tuntiessamme olomme huonoksi, päättelemme olevamme kauttaaltaan huonoja ja vielä pahempaa: sen olevan yleispätevä totuus jolle on vain vähän tehtävissä.
Jos annamme niille vallan, ajatuksilla on meihin aivan valtava mahti - paljon suurempi kuin edes myönnämmekään itsellemme.
Hankalien ajatusten kanssa kamppaillessa, tukalassa tunnetilassa tai kehovihan vallassa tuntuu usein kuin olisi yhä syvenevän pyörremyrskyn silmässä. Voi olla vaikeaa erottaa, mikä vaikuttaa mihin ja miten oma toiminta useimmiten oikeastaan vain pahentaa omaa oloa.
Mutta omia ajatuksiaan voi opetella katsomaan ikään kuin lintuperspektiivistä, etäämmältä. Silloin ne palautuvat oikealle paikalleen: mielentuotteiksi ja vain ajatuksiksi. Sen sijaan, että uskoisit kritiikittä ajatuksesi (“minusta tuntuuu lihonneelta - olen varmasti lihonnut”, tai “minusta tuntuu surkealta ja honolta - olen huono ja surkea”) tai vielä lisäksi ryntäisit arvostelemaan näitä ajatuksiasi ("mutta minähän haluan olla kehopositiivinen, en saa ajatella ikävästi kehostani", tai "minusta ei tunnu hyvältä kehossani, nyt on kaikki pilalla, en olekaan pystynyt hyväksymään omaa kehoani!" tai "näin ei kuulu ajatella"), voit opetella toteamaan rauhallisesti itsellesi kyseessä olevan vain mielensisäisiä reaktioita ja mieleen juolahduksia - ei sen vähempää, mutta ei varsinkaan sen enempää.
Niiden aiheuttamat reaktiot, epämukavat tunteet ja tuskastunut olo omaan kehoon ovat silloin myös helpompia sietää. Sen sijaan, että ryntäisit ratkaisemaan tilannetta, parantamaan oloasi (useimmiten kehoa kurittamalla) tai pakenemaan tunteitaan, oma epämukavuus kannattaa parhaansa mukaan yrittää hyväksyä ja antaa sen vain olla. Erilaisia toiminta-impulssejaan voi vain havainnoida kauempaa ja ne voi hyväksyä erilaisina "mielensisäisinä ääninä", mutta niiden käskyjä tai kehotuksia ei tarvitse noudattaa.
Opettele tunnistamaan erilaisia tekijöitä ympäristössäsi, jotka saavat sinut hankaliin tunnelmiin kehosi kanssa ja laukaisevat sinussa vaikeita ajatuksia. Tunnista ajatuksesi ja se, mitä kaikkea mielesi sisällä sanotkaan itsellesi. Voit ikään kuin salakuunnella itseäsi. Havainnoi sinussa viriäviä tunteita ja nimeä niitä mielessäsi. Tarkkaile kehossasi nousevia fyysisiä tuntemuksia. Huomaa, minkälaisia toimintaimpulsseja sinussa herää, miten toimit, tai miten haluaisit toimia.
Tukalassa tilanteessa voit kysyä itseltäsi seuraavat kysymykset:
Mitä on tapahtunut?
Mitä minä ajattelen juuri nyt?
Mitä sanon itselleni tässä tilanteessa?
Mitä minä tunnen juuri nyt?
Miltä kehossani tuntuu?
Miten minä reagoin (tai haluaisin reagoida) tässä tilanteessa?
Kun opettelet erottelemaan erilaisia kokemukseesi vaikuttavia tekijöitä, et ole enää niin altis joutumaan kokonaisvaltaiseen ahdinkoon vaan pystyt näkemään, miten eri tekijät vaikuttavat toinen toisiinsa.
Muista, että tunteet ovat useimmiten reaktioita ajatuksiin. Ajatukset syntyvät vuorostaan useimmiten reaktiona johonkin, esimerkiksi tilanteeseen tai tapahtumaan. Itse tilanteet tai tapahtumat eivät varsinaisesti aiheuta meissä mitään - vaan sen tekevät ajatuksemme, asenteemme, uskomuksemme, toimintatapamme, reagointimallimme, ja niin edelleen. Ajatukset omasta kehostasi ovat vain ajatuksia, ei kaikkivaltiaita ylivoimaisia totuuksia. Ajatukset ja asennoituminen kehoon asuvat mielen sisällä - eivät kehossa. Sellaisena ne ovat aivojen sähköistä toimintaa, ei kehossa oleva ominaisuus.
Tämä teksti (nyt blogia varten mukailtu) on alunperin ilmestynyt kirjassa Rakas keho (Meskanen & Strengell, Tuuma 2019)
